Unicomilla arvot eivät ole korulauseita vaan toiminnan kivijalka

Arvoja on kaikkialla. Itse asiassa kaiken inhimillisen toiminnan takana on aina arvovalintoja, joko tiedostamattomia tai tiedostettuja. Myös yritysten toiminnassa tietyt arvot alkavat aina ennen pitkää määrittää toimintaa riippumatta siitä, onko niitä sanottu ääneen vai ei. Historia tuntee myös tapauksia, joissa toiminta ei ole vastannut yrityksen itse määrittelemiä arvoja. Tällöin on kyse arvoristiriidasta.

Parhaassa tapauksessa yrityksen toimintaa määrittäviä arvoja on paitsi työstetty yhdessä ja sitouduttu niihin, myös kirjoitettu ne ymmärrettävään muotoon ja ajoittain tarkistettu, vastaako toiminta arvoja. Tämän mukaan halusin itsekin toimia aloittaessani Unicomin johdossa.

Teimme henkilöstökyselyn Unicomin henkilöstölle keväällä 2023 tehdyn yrityskaupan jälkeen ja siinä yksi iso kysymys koski Unicomin arvoja. Vastausten perusteella kävimme perusteellisen keskustelun itse kunkin arvoista ja niiden heijastumisesta yrityksen toimintaan. Jätimme asian tuolloin hautumaan ja palasimme arvojen äärelle elokuun aloituspalaverissa, johon toin työskentelyn pohjalta rakennetun ehdotuksen. Pienillä korjauksilla saatoimme ne nykyiseen muotoonsa.

Unicomin arvot on nyt kiteytetty kolmeen pääkohtaan:

  • asiakkaat,

  • kasvu ja oppiminen

  • vastuullisuus

Jokaisen pääkohdan alla on keskusteltu, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Ilman kunnollista keskustelua nämä ovat yhtä tyhjän kanssa. Minulle on tärkeää, ettemme laadi vain hienoa lausekokoelmaa, vaan arvot saavat yhteisessä työskentelyssä sisältöä ja syvyyttä.

Sisältöä ja syvyyttä Unicomin työskentely tuottikin. Jos asiakas on ensimmäinen arvo, se tarkoittaa, että yritys aidosti ja ensisijaisesti palvelee asiakkaan menestystä, pitää huolta sovituista asioista ja kommunikoi ripeästi. Kyse ei ole vain ilmaan heitetystä yritysjargonista vaan ajattelutavan aidosta muokkaamisesta.

Kasvu ja oppiminen taas tarkoittaa sekä yrityksen ulkoisia kasvutavoitteita että työyhteisön kasvamista ja oppimista yhdessä. Kun osoitan toiselle, että hänen osaamisensa avulla minä voin oppia uutta ja toisaalta auttaa muita oppimaan, se myös lisää hyvää työilmapiiriä. Ei minä vaan me edellä. Tämä nousi hyvin esille Unicomin työntekijöiden huomioissa arvotyöskentelyn aikana. Kun yhteistyö toimii sekä asiakkaan että kollegan kanssa, menestys on kestävämpää ja varmempaa.

Vastuullisuuskaan ei jää ilmaan leijumaan: se on konkreettista vastuuta tilannekohtaisesti niin lähellä olevista ihmisistä, ympäristöstä kuin yhteiskunnastakin.

Johtajalla on yrityksen arvoissa avainrooli. Jos johtajan otteissa näkyy arvojen toteutus käytännössä, se heijastelee koko työyhteisön moraaliin ja motivaatioon. Tätä olen paljon itse miettinyt ja käynyt läpi, mistä omat arvoni nousevat. Olen kasvanut Etelä-Pohjanmaalla yrittäjäperheessä, millä varmasti on ollut iso vaikutus siihen, kuinka itse suhtaudun yrittämiseen, työntekoon, lupausten pitämiseen ja asiakkaiden tai muiden ihmisten arvostamiseen. Mottoni voisi olla, että nöyrä pitää olla, muttei tartte nöyristellä. Toivon, että näillä eväillä palvelen Unicomia ja sen asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Edellinen
Edellinen

Viron korttitankkauksesta mobiililahjakortteihin – Sakari Ranta ja Unicomin matka vuoteen 2023