Viron korttitankkauksesta mobiililahjakortteihin – Sakari Ranta ja Unicomin matka vuoteen 2023

Sakari Ranta Espoon Haukilahden rannassa syyskuussa 2023.

Yrityksen tarina alkoi tammikuussa 1985, muistelee Unicom Consulting Oy:n toinen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Sakari Ranta, joka keväällä 2023 tehdyn omistajanvaihdoksen yhteydessä jäi perustamastaan yrityksestä eläkkeelle.


”Vuoden 1984 lopussa keskustelin Timo Jokisen kanssa, miten voisimme hyödyntää ohjelmisto- ja elektroniikkasuunnittelun osaamistamme oman yrityksen kautta. Olimme olleet työkavereita Aspo Elektroniikassa, johon Timo oli diplomityönä tehnyt korttitankkausautomaatin ja lähtenyt sitten ohjelmistoyritykseen töihin.”  

Myös Sakari Ranta oli diplomi-insinööri ja jatkoi korttitankkausjärjestelmien kehittämistä Aspo Elektroniikassa. Hän päätyi edistämään tankkausjärjestelmien myyntiprojektia Viroon, joka 1980-luvulla kuului vielä Neuvostoliittoon. Kun Aspo voitti tarjouskilpailun, silloinen toimitusjohtaja Yrjö-Pentti Lumiala ehdotti, että Ranta yhdessä Jokisen kanssa perustaisi oman yrityksen ja lähtisi toteuttamaan projektia Tallinnan seudulle. Näin toimittiin, Unicom saatiin kaupparekisteriin huhtikuussa 1985 ja työt Virossa alkoivat saman tien. Korttitankkausjärjestelmän vientiprojekti sisälsi sekä elektroniikkasuunnittelua että ohjelmistoja ja työllistikin uudet yrittäjät seuraavien vuosien ajan.  

”Noihin aikoihin Neuvosto-Virossa myytiin käteismaksulla eli ruplina paljon bensaa ja polttoainetta niin sanotusti kassan ohi. Uusi korttitankkaus esti väärinkäytökset tehokkaasti ja oli siksi tilaajallemme hyvin tervetullut uudistus. Kassanhoitajan omat sivubisnekset siinä tietysti eniten kärsivät”, Ranta muistelee. ”Paljon tuli silloin reissattua Suomenlahden yli ja Georg Ots -laiva tuli turhankin tutuksi.”

Yrityksen alkutaival oli siis työntäyteinen ja saatiin nopeasti kannattavaksi. Viron projektin rinnalla ja sen jälkeen molemmat yrittäjät alkoivat tehdä myös koulutusta, erityisesti K-mies -taulukkolaskentaohjelman käyttöönoton parissa. ”Koulutus vei aikaa ja sitoi resursseja, mutta sitä kautta saatiin perustoimeentulo noina vuosina. Sittemmin koulutuspuoli väheni ja vuoden 1995 jälkeen jäi pieneen sivuosaan.”

Vuonna 1991 Timo Jokinen jäi yrityksestä pois ja Unicom siirtyi kokonaan Sakari Rannan ja hänen puolisonsa Ritvan omistukseen. Yritys oli perheomistuksessa aina vuoteen 2023 asti. Yrityksen toimintaan omistajanmuutos ei kuitenkaan vaikuttanut, vaan työt jatkuivat tuttujen teemojen parissa.

”Yhdistävä tekijä Unicomin palveluille on koko sen elinkaaren ajan ollut maksamiseen liittyvä digitalisaatio. Ensin välineenä oli magneettikortti, jonka sittemmin korvasi sirukortti ja viime vuosina on siirrytty sirusta mobiilimaksamiseen. Käyttöväline on muuttunut, mutta perusasia on pysynyt melko samana”, Sakari Ranta toteaa. Maksamisen digitalisoimiseen ovat liittyneet myös joukkoliikenteen älykorttipohjaiset lippujärjestelmät ja clearing-ohjelmistot Matkahuollolle ja YTV:lle. Clearing-ohjelmistoja määriteltiin yhteistyössä Liikenneministeriön kanssa ja Unicomilla olikin merkittävä konsultatiivinen rooli maksukäytäntöjen määrittelyissä ja toteutuksissa.

1990-luvun lopulla Unicom alkoi toteuttaa niin kaupunkikorttijärjestelmiä useille suurille ja keskisuurille kaupungeille kuin myös opiskelijakorttijärjestelmiä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle. Erilaiset maksu-, kanta-asiakas- ja lahjakorttijärjestelmät alkoivat tehdä tuloaan vuosituhannen vaihteessa. 2000-luvun kuluessa Unicom onkin solminut monia pitkäikäisiä asiakassuhteita suurten suomalaisten yritysten kanssa, joista mainittakoon Elisa, Finlayson, Marimekko ja Särkänniemi.  

”Tällä alalla bisneksen tekeminen on hidasta ja kauppaa tavallisesti hierotaan parikin vuotta. Joskus on ollut hyvä tuuri, kun olen tavannut oikeita henkilöitä oikeilla hetkillä ja kaupat ovat saattaneet syntyä nopeasti. Toisaalta on myös niin, että uuden asiakkaan kanssa voi mennä pitkään, ennen kuin toiminta laajenee ja alkaa olla Unicomille kannattavaa. Se voi vaatia esimerkiksi 100 000 lahjakortin käyttäjää, mutta toisaalta asiakassuhteet yleensä myös kestävät pitkään.”  

Myös erilaisia kansainvälisiä asiakkaita Unicomilla on ollut aina Meksikoa myöten, samoin Venäjälle rakennettiin 2010-luvun alussa laajaa prepaid-järjestelmä, kun laajan maan maalaiskylät tuotiin korttipuhelinten ja internetyhteyksien aikakaudelle. Venäjän hyökkäys Krimille vuonna 2014 kuitenkin käytännössä lopetti yhteistyön, mikä tuolloin oli kova taloudellinen isku Unicomille. ”Kaupunkikorttiasiakkuudet sekä lahjakorttijärjestelmien kehitys ja myynti pelasti yrityksen tuolloin”, Ranta toteaa. 

Unicomin historian aikana tietotekniikan ja koko it-alan muutos on ollut valtaisaa. Sakari Ranta toteaa, että pysyvää on ollut lähinnä PC:n käyttö ja niihin tehtävät sovellukset, mutta kaikki muu sen ympärillä onkin muuttunut. Alkuvuosina pienen palvelimen ostaminen maksoi 80.000 markkaa, nyt saman saa 1.000-2.000 eurolla, joskin kapasiteetit ja nopeudet ovat muuttuneet valtavasti. Myös internetin ja sähköpostin mukaantulo olivat aikoinaan suuri muutos, kun ensimmäiset vuodet viestintään oli käytetty telexiä ja faksia. Ranta muistelee, että kun vuonna 1990 piti viedä niin kutsuttu kannettava tietokone Berliiniin, laite sopi juuri ja juuri lentokoneen matkatavarahyllylle. 

Parhaaksi muistoksi yrittäjänuransa varrelta Sakari Ranta nostaa Pariisin Cartes-messut vuonna 1999, jossa Unicomin Loyalty-ohjelma valittiin messujen parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi. "Espoolainen ohjelmistotalo sai älykorttialan Oscarin”, otsikoi tuolloin muun muassa Länsiväylä-lehti. Loyalty on pohjana maksu- ja kanta-asiakasjärjestelmissä ja sen peruja ovat myös lahjakortti- ja kaupunkikorttijärjestelmät. ”Ja muutakin mukavaa on sattunut, on tässä kaksi avioliittoakin solmittu Unicomin sisällä”, muistelee Ranta hauskimpia hetkiä uransa varrelta.

Pitkän työuran jälkeen omasta yrityksestä luopuminen ei ole yksinkertainen asia ja myös Sakari Ranta kypsytteli ja pohjusti asiaa huolellisesti. ”Nyt olen tyytyväinen ratkaisuun. Luotan Tuomoon (nykyiseen pääomistajaan Tuomo Haukkalaan), että hän pitää huolta niin yrityksestä kuin sen työntekijöistä. Hän osaa arvostaa yrityksen tuotteita. Autan mielelläni, kun tarvetta tulee. Yrityksellä on takana pitkä kaari ja ajattelen, että se tuo turvaa myös uudelle omistajalle. On hyvä olla perspektiiviä siihen, miten työtä on tehty ja menestystä rakennettu.”

Eläkkeellä Sakari Ranta viettää paljon aikaa perheensä kanssa ja kesämökillä Kustavissa. Rakentelu, kulttuurin seuranta, lukeminen, riittävä liikunta ja terveellinen ruoka ovat hänelle arvokkaita asioita. ”Myös sosiaalinen elämä on tärkeää ja siihen liittyviä harrastuksia voisi olla enemmänkin. Sopiva määrä suunpieksentää on tärkeä osa hyvinvointia.”

Edellinen
Edellinen

Kulutushaaste: älä osta tänä vuonna turhia lahjoja

Seuraava
Seuraava

Unicomilla arvot eivät ole korulauseita vaan toiminnan kivijalka